9.00: Leiripäivä alkaa. Päivän teemana on Australia.

9.10: Leiriläiset aloittavat päivänsä askartelemalla ja koristelemalla itselleen lintunaamarit. Pian koko kampusrakennuksen kotiluokka parveilee eriskummallisia ja eksoottisia lintuja.

10.00: Lintuparvi siirtyy kampuksen laella sijaitsevaan Ryhtilän liikuntasaliin, jonka ohjaajat ovat muuttaneet vaikeakulkuiseksi erämaaksi. Vieraskielisten ohjeiden avulla leiriläiset selvittävät esteradan silmät ummessa – osa useampaankin kertaan. Kun kaikki ovat saaneet radasta tarpeekseen, puretaan autiomaan esteet yhteisvoimin. Ennen lounasta pelataan vielä hieman polttopalloa.

11.30: Ruokailun aika. Ylioppilaskunnan ravintolassa on tarjolla kolmea eri ruokalajia, joista pinaattiletut saavuttavat suurimman suosion.

12.15: Leiriläiset kirjoittavat kirjeet salaisille kirjeystäville. Seuraavana päivänä kuoret odottavat vastaanottajia.

13.00: Tietovisailu eksoottisiin eläimiin liittyen.

13.15: Lopuksi leiriläiset päästävät sisäiset elokuvantekijänsä valloilleen ja laativat oman lyhytelokuvan rooleineen, vieraskielisine vuorosanoineen kaikkineen. Kuvaukset jäisivät kuitenkin seuraavaan päivään sillä kello löi jo kolme ja oli aika lähteä kotiin.

15.00: Huoltajat hakevat leiriläiset kotiin. Vieraiden kielten pulputus tuskin loppuu sielläkään.