Supersuosittu kielileiri järjestettiin yhteensä kahdeksan kertaa. Aloitimme 2012, ja viimeinen leiri oli kesällä 2019. Suurimmillaan leirillä oli 90 osallistujaa, ja kaikkiaan n. 600 lasta ehti kahdeksan vuoden aikana tutustua uuteen kieleen ja kulttuuriin.

Leirin tavoitteena oli tutustuttaa lapset uuteen kieleen ja kulttuuriin toiminnan kautta, kokaten, retkeillen, pelaten ja liikkuen. Leirin vetäjinä toimivat kielten laitoksen ja opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat opettajankouluttajien opastuksella. Leiri palkittiin Opetushallituksen ja Euroopan neuvoston kielen opetuksen laatuleima kunniamaininnalla.

Kiitos kaikille, jotka vuosien varrella osallistuivat leirille jollain tavalla: leiriläisenä, ohjaajana, huoltajana tai vierailijana.

Lisätiedot:

katja.mantyla@jyu.fi

 

 

****************************************************************

Tietoa kielileiristä

Jyväskylän yliopiston Kielikampus  pyrkii monipuolistamaan kielivalintoja erilaisin keinoin. Lasten toiminnallinen kielileiri on yksi hyväksi havaittu tapa vaikuttaa omassa lähiympäristössä.

Ensimmäistä kertaa kielileiri järjestettiin kesällä 2012 yhteistyössä Jyväskylän kaupungin opetuspalveluiden ja Kielitivoli-hankkeen kanssa. Leirin tavoitteena oli tutustuttaa lapset saksan kieleen ja kulttuuriin toiminnan kautta, kokaten, retkeillen, pelaten ja liikkuen. Leirin vetäjinä toimivat saksan opiskelijat kielten laitoksen ja opettajankoulutuslaitoksen henkilökunnan opastuksella. Perimmäisenä tarkoituksena oli synnyttää positiivinen asenne kieltä kohtaan ja siten vaikuttaa oppilaiden myöhempiin kielivalintoihin.

Leirin periaatteet ovat säilyneet ennallaan, mutta osallistujamäärät ja kielivalikoima ovat kasvaneet. Leiripaikat ovat täyttyneet nopeasti ja positiivista palautetta on saatu monelta suunnalta. Vuonna 2014 kielileiri palkittiin Opetushallituksen European Label -Kieltenopetuksen eurooppalainen laatuleima –kunniamaininnalla. Hienointa on kuitenkin huomata lasten innostus: ”Tää on tosi kiva leiri!”

Kielileiri ei ole koulu

Leirillä toimitaan ilman opetussuunnitelmaa, oppikirjoja tai kokeita. Ilman paineita oppimistavoitteiden saavuttamisesta kynnys toimia monipuolisesti vierailla kielillä madaltuu. Leiriläiset ovat lomalla, joten päivät täyttyvät leikistä, laulusta, askartelusta ja muista mukavista puuhista. Näin vieraat kielet sulautuvat luontevaksi osaksi leiripäivien toimintaa ja kieltä opitaan yhdessä kuin huomaamatta. Kieli ja kulttuuri ovat tiivisti yhdessä alusta alkaen. Leiriltä saadulla innostuksen kipinällä voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia lapsen kielipolkuja ja elämää ajatellen.

Katso tästä millainen päivä leirillä voi esimerkiksi olla.